Hieronta Itä-Helsinki / Myllypuro

Asiakaskortti
Ensimmäisellä hierontakerralla pääset täyttämään asiakaskortin, jonka jälkeen hieroja saattaa pyytää tekemään muutamia liiketestauksia. Hieroja saattaa pyytää esimerkiksi kääntämään päätäsi, kumartamaan tai nostamaan käsiäsi ylös jotta nähdään mahdolliset liikerajoitukset. Sovimme sen jälkeen yhdessä mitkä alueet käsittelemme jonka jälkeen pääset hierontapöydälle.
Fascia hieronta (raudoilla)

Lihaskalvohieronta perustuu fascian eri kerrosten välisen liukumisen normalisointiin. Lihaskalvo (fascia) on sidekudosta, joka ympäröi lihaksia ja muita pehmytkudoksia yhdistäen eri kehonosat toisiinsa. Fascia sitoo itseensä paljon nestettä ja sitä käsiteltäessä se luovuttaa nestettä ympäröiviin kudoksiin. Jotta se palautuu käsittelyn jälkeen, on sen nestetasapainosta huolehdittava riittävällä vedenjuonnilla.
Kun lihaskalvoon muodostuu kiinnikkeitä ja se kiristyy, kireys heijastuu muualle kehoon ja voi aiheuttaa epätasapainoa. Lihaskalvoihin voi tulla lepokipua, pinnetiloja ja vammoja. Lihaskalvojen liukuminen toisiinsa nähden saattaa estyä esimerkiksi arpikudoksen, asentovirheen tai vähäisen nestemäärän juomisesta. Lihaskalvo voi paksuuntua ja aiheuttaa liikerajoituksia ja voimantuoton heikkenemistä. Liikerajoitukset voivat ilmetä kipuna, esimerkiksi venytellessä.
Fascia hieronta (lihaskalvokäsittely) raudoilla on tehokas hoitomuoto kiinnikkeiden poistamiseksi. Hoidolla saadaan hyviä tuloksia ryhdin ja liikkuvuuden parantamiseksi. Fascia hieronta suoritetaan rautaisia apuvälineitä käyttäen kohdistamalla painetta ja hankaamisliikettä lihaskalvoihin. Hoidon alussa testataan fascia- linjojen liikkuvuutta, tehdään käsittely ja lopuksi toistetaan testiliikkeet. Fascia hieronnan jälkeen on hyvä välttää kovaa treeniä mutta kevyt liike keholle tekee hyvää.
Ennen käsittelyä on hyvä juoda tarpeeksi vettä sekä käsittelyn jälkeen.
Käsittelyn vaikutuksia: leposäryn poistaminen, kuormituskivun,- kiinnikkeiden poistaminen, edistää sidekudoksen paranemista, sekä lihastasapainon ja liikkuvuuden normalisoiminen.

Purentalihashieronta

Narskuttelu eli bruksismi ja purentalihasten jännittäminen on yleinen vaiva. Moni narskuttelee tai puree hampaita yhteen nukkuessaan, josta johtuen leukaperät ovat usein kipeät ja arat. Leuasta voi kuulua naksumista, kun sitä avataan ja suljetaan. Leuka voi olla myös niin jumissa ettei suu aukea kunnolla. Purentalihasten aiheuttamia oireita ovat mm. pahoinvointi, huimaus, päänsäryt, kasvojen alueen oireet, niskan ja hartiaseudun jännitys, palantunne kurkussa, tukkoisuus, korvaoireet, ja hampaiden arkuus.
Purentalihashieronnassa käsitellään pään, kasvojen, niska-hartia ja kaulan alueen lihakset, sekä posken lihaksistoa suun sisäpuolelta. Halutessaan voidaan käsitellä purentalihakset fasciaraudalla.
Ensikäynti sisältää purentalihasvaivan ja leukanivelen kartoituksen sekä tutkimisen.
Käsittelyn vaikutuksia: Purentalihasten rentoutuminen, kipujen helpottaminen, stressin lievitys, unenlaadun parantuminen sekä päänsärkyjen lievittäminen

Raskausajan hieronta

Raskausaika tuo muutoksia kehoon. Raskausajan hieronta on turvallista koko raskauden ajan ja se toteutetaan mukavassa asennossa esimerkiksi puoli-istuvassa asennossa, kylki tai selinmakuulla.
Raskaushieronnalla voidaan rentouttaa sekä kehoa että mieltä. Hieronta toteutetaan yksilöllisesti asiakkaan kanssa, jotta saadaan paras mahdollinen lopputulos.
Käsittelyn vaikutuksia: Hieronnalla pystytään rentouttamaan raskauden aiheuttamia lihasjännityksiä, lievittää stressiä ja erilaisia liitoskipuja. Raskausajan hieronta lievittää raskausajan vaivoja, kuten selkäkipua, niska- hartiaseutua ja jalkojen turvotusta. Hieronta vilkastuttaa verenkiertoa, auttaa turvotukseen sekä vähentää iskias tyyppistä kipua.
Imukuppihieronta

Imukuppihieronta on vanha hoitomuoto jota käytetään erityisesti lihashuollon osana.
Imukuppihieronnan teho perustuu imukuppien aiheuttamaan alipaineeseen. Alipaineella saadaan tilaa ihon alla oleviin kudoksiin joten mm. verenkierto ja aineenvaihdunta paranee sekä liikkuvuus lisääntyy. 15 minuutin käsittely vastaa tunnin mittaista klassista hierontaa ja se on hoitomuotona erittäin tehokas. Imukuppihieronnan jälkeen iho tuntuu lämpimältä, rentoutuneelta.
Käsittelyn vaikutuksia: Imukuppihieronnalla voidaan helpottaa lihasjännityksiä, turvotusta, fascia kireyksiä ja vilkastuttaa lymfakiertoa sekä hoitaa arpikudosta. Kosmeettinen apu selluliittin hoidossa ja sillä voidaan käsitellä koko vartalo.
Klassinen hieronta

Klassinen hieronta on perinteinen ja yleisin hierontamuoto, jota käytetään lihasjännitysten ja lihaksiston kiputilojen hoitamiseen. Hierontaa käytetään rentoutumiseen ja lihasten ennaltaehkäisevään hoitoon.
Hieronnassa käytetään erilaisia hierontatekniikoita ja -otteita ja tarvittaessa savilämpöhoitoa.
Käsittelyn vaikutuksia: Lihasten kiputilojen lievitys, aineenvaihdunnan vilkastuminen, rentoutuminen ja stressin väheneminen,
Urheiluhieronta

Urheiluhieronnan monipuoliset otteet ja mobilisaatiot sopivat paljon liikkuville. Sinun ei tarvitse olla kilpaurheilija tullaksesi urheiluhierontaan. Urheiluhieronta sopii kaikille liikuntataustasta tai iästä huolimatta.
Urheiluhieronnassa otetaan huomioon liikkujan lajikohtaiset vaatimukset ja käynnissä olevan harjoituskauden tarpeet. Oikeaoppisella lihashuollolla voidaan ennaltäehkäistä vammojen syntymistä ja nopeuttaa jo syntyneiden vammojen parantumista. Säännöllinen hieronta pitää yllä lihaksiston toimintakykyä sekä tehostaa palautumista.
Suunnittelen tekemäni hieronnan yksilöllisesti asiakkaan kanssa, jotta saadaan paras mahdollinen lopputulos.
Käsittelyn vaikutuksia: auttaa valmistautumaan suorituksiin, ehkäisemään urheiluvammoja, palautumaan harjoittelusta, lievittämään kiputiloja ja rentoutumaan.